Rakas Tampere Passi passaa Janicalle

Janica Brander istuutuu tyytyväisenä Fazer-kahvilan ikkunapöytään. Takana on Tammerkosken silta patsaineen.
-Tässä näyttää niin tamperelaiselta! hän huudahtaa.


Janica Brander on freelance-toimittaja, kirjailija ja ruokavaikuttaja. Hänen suositun Savusuolaa.fi-bloginsa aiheena ovat ruoka ja ravintolat höystettynä kulttuurilla ja yhteiskunnasta sekä paikallispolitiikasta esiin nousevilla aiheilla. Iloksi – ja työnsäkin puolesta— hän käy ravintoloissa vähintään kerran viikossa. Uusien kohteiden etsinnässä hän on hyödyntänyt muun muassa Rakas Tampere Passia.

– Minä ja eräs ystävistäni olemme sekä tarjoushaukkoja että aamupalan rakastajia. Siksi esimerkiksi hotelliaamupalatarjous Ravintola Steamiin oli kiinnostava. Olimme positiivisen yllättyneitä, kun astuimme ravintolatilaan: se oli mukavan näköinen ja aamiaisvalikoimasta löytyi kattavasti kasvisruokalajeja.

”Alennukset ovat aina olleet enemmän mun juttu kuin luksus.”


Vanhat kunnon kuponkiuutiset

Janica on käyttänyt Rakas Tampere Passia jo useamman vuoden ajan ja kertoo olevansa aiheessa sanansaattaja ”omasta tahdostaan ja vapaaehtoisesti”. Välillä hän on neuvonut kanssakuluttajia liikkeessä lataamaan sovelluksen ja usein hän on maininnut hyvästä ravintolaedusta blogissaan.

– Kyllä järkevästä alennuksesta on kerrottava! Tässähän tuetaan niin lähituottajia kuin yrittäjiäkin.
Janica toivoo, että kulttuurintekijät löytäisivät entistä laajemmin sovelluksen ilmoittajiin.

– Viime kesänä hyödynsin esimerkiksi Purkutaidetalo Pinnin edun, jossa lapsi pääsi aikuisen mukana ilmaiseksi näyttelyyn.
Janica kertoo nauraen, että hän saa valtavaa tyydytystä, kun hän löytää hyvän alennuksen tai nappaa mukaansa vaikkapa pari tyhjää palautuspulloa.
-Alennukset ovat aina olleet enemmän mun juttu kuin luksus. Minä suorastaan rakastan alennuslehtiä. Olisipa vielä vanhoja kunnon kuponkiuutisia!

Janica Brander pitää ruokablogia. Siihen kuuluu annoskuvien ottaminen.


Passieduilla joululahjoja

Janica Brander pitää blogia ruuasta ja ravintoloista, mutta alleviivaa, että hän pitää kaikenlaisesta ruuasta.

– Olen kulinaristi, mutta se ei tarkoita, että ruuan pitää olla monimutkaista. Pidän esimerkiksi vanhan ajan grillejä todella arvossaan. Elämä olisi aika tylsää, jos kaikki olisi fine diningia.
Tässä ehkäpä syy, miksi hänen bloginsa on niin suosittu. Janica kertoo tulevansa ”köyhästä lähiöperheestä”, ja hän ymmärtää, että varsinkin näinä aikoina monien taloudellinen tilanne on hieman kiristynyt.

– Toisaalta, yhteiskunnallisestikin olisi hyvä kuluttaa jonkin verran. Tähän sanoisinkin, että kohde voisi olla vaikkapa aikuisten lähellä tekemät tuotteet ja paikalliset palvelut.
Viime vuonna Janicalle erityisen mieluinen Rakas Tampere Passin etu oli 15 % alennus Marimekon Hämeenkadun liikkeeseen. Hän osti lahjapaidan miehelleen.

– Minulla on joulukuussa tiedossa olevia menoja. Typeryyksissäni laitoin sinne aikoinaan muun muassa opintolainan lyhennykset. Siksi käytän koko vuoden voimassa olevista eduista isoimmat joulun aikaan, sillä säästän ne lahjoihin, hän vinkkaa.

Rakas Tampere Passi on osa maksutonta Tampere.Finland-sovellusta. Appi löytyy sovelluskaupoista.

Lataa Rakas Tampere Passi täältä!

Rakas Tampere Passin edut jouluna 2023

Edut vaatteisiin ja kotiin
Kekäle – Yksi tuote 20 % alennuksella
Kuopus lastenvaatteet – 20 % ulkovaatteesta tai kenkäparista
Kuopus lastenvaatteet – 20 % alennus sisävaatteesta
Joutsen – 20 % normaalihintaisesta untuvatuotteesta
Reima – 20 % alennus normaalihintaisesta tuotteesta
PURA Finland – 15 % alennus ostoksesta
Käsityökortteli – Kehräsaaren kauppa – 10 % alennus yhdestä valitsemastasi tuotteesta
Tampereen Pieni Lelukauppa – Yli 230 € kertaostosta ”Hyypiöt”-pussilakanasetti kaupan päälle
Partioaitta Hämeenkatu ja Koskikeskus – 15 % alennus normaalihintaisesta tuotteesta
Kulta-Center Flagship Store Tampere – Normaalihintaiset tuotteet 15% alennuksella
Helga-neiti Second Hand – Helgan kangaskassi ja seetriöljy-riipus kaupan päälle
LumindoLife Second hand –putiikki – Maksutonta pukeutumisneuvontaa
Matka- ja Nahkatavaraliike Suhonen Oy – 20 % alennus kaikista tuotteista
Finlayson Ratina – 30 % alennus yhdestä normaalihintaisesta tuotteesta
Sokos, miesten pukeutuminen – 20 % alennus yhdestä miesten muodin tuotteesta
Sokos, naisten pukeutuminen – 20 % alennus naisten muodin tuotteesta
Sokos, kodin osasto – 20 % alennus yhdestä kodin tuotteesta
Sokos, kukittamo – 20 % alennusta kertaostoksesta
Korupaja Kuunsäde – 20 % alennus Swarovski-korvakorut
Kalevan Kello – 10 % alennus kertaostoksesta
Luin Living – 20 % alennus kertaostoksesta
Stockmann, kodin osasto – 15 % alennus
Stockmann, pukeutuminen – 15 % alennus
NT-Box Koskikeskus – 20 % alennus matkalaukusta
Miela – Yli 100 € ostokseen ”Olet Mieletön”-kangaskassi kaupan päälle
Palmroth – 10 % alennus kenkä- tai laukkuostoksestasi
Hildén – LauRie-ihmehousujen lyhennys kaupan päälle
Marimekko – 15 % alennus
Taito Shop Tampere – 15 % alennus ostoksista

Edut ravintoloihin ja ruokakauppoihin
Kumma Bar & Street Kitchen – Talon valko-, puna – tai kuohuviinipullo 20€
Restaurant Dynamo – Lounaan ostajalle jälkiruoka kaupan päälle
Ravintola Saarni – Lounaan ostajalle jälkiruoka kaupan päälle
Ravintola Plate – Opiskelijoille 15 % alennus ruoka-annoksista
Valkoinen Puu – Kakkukassi 25 € (take away)
Ravintola Kaijakka – Martini Fiero + Tonic 5 €
Ravintola Kaijakka – Viinipullo hintaan 17,90 €
Gastrobar Maja/Talo – Kuohuviinipullo 14,90 €
Bonker Moodcourt – Pullollinen riesling-valkoviiniä 15 €
NOOB – Bar & Arcade – Olut tai Siideri, sekä NOOB-pelikolikko 4 €
Tacos’n’Tequila – Pääruoka 30 % alennuksella
HOAX – Vegan & Awesome – Pääruoka 30 % alennuksella
DAM – Pullo riesling-valkoviiniä 14,90 €
Yo-talo – Hanatuote (olut, siideri tai lonkero) 5 €
Courtyard by Marriot by Tampere City – Monipuolinen hotelliaamiainen 14 € / hlö
Ravintola Steam – Hotelliaamiainen etuhintaan 14 €
G Livelab Tampere – G Livelab Organic Cava 14 € (2 lasillista) tai 45 € (0,75 l)
M-Market Koskikeskus – Kolmioleipä ja juoma yhteensä 3 €
Eurolohi – Lasi viiniä 20 % alennuksella
Eurolohi – Passilla 2 lohihampurilaista 22 €
Gastropub Tuulensuu – Vermutti & Sooda 6,50 €
K-Supermarket Ratina – 50 € kertaostoksista irtokarkkikippo (n.800g) veloituksetta
K-Supermarket Ratina – 20 % alennus salaattibaarista
Irish Bar O’Connell’s – 20 % alennus ruoka-annoksesta
Ravintola UkkoMetso – Pullo talon viiniä maanantaista torstaihin 30 €
Ravintola Myllärit – Lasillinen kuplivaa ruokailun yhteydessä
Ravintola Vanha Monttu – III olut tai siideri 4,40 €
Gastropub Nordic – Kuohuvaa myös kaverille
Bistro Venla – Ruoka-annos 10 % alennuksella
Social Burgerjoin t– Virvoitusjuoma ilmaiseksi
Bar K – 20 % alennusta hanatuotteesta
Pub Simon – 20 % alennusta hanatuotteesta
Café Deco – Skumppaa!

Edut terveyteen ja kauneuteen
Keops Optiikka – Silmälasit ja piilolinssit 20 % alennuksella
Beauté ala Inkeri – Kosteuttava ja kirkastava kasvohoito 69 euroa
Koskikeskuksen apteekki – Opiskelijoille 10% alennus
Koskikeskuksen apteekki – 7 % alennus normaalihintaisesta tuotteesta
Tampereen Kauneushoitola – Micellar 50ml puhdistusvesi kaupan päälle
Nordic Shaving & Beards – 10 % alennus ostoksesta
Kauneushoitola Kahdeksas Aisti – 5 % alennus mistä tahansa palvelusta
ToDay Spa – Kasvohoidon yhteydessä lymfaterapiahoito kaupan päälle
Sokos, kosmetiikka – 20 % alennus yhdestä kosmetiikkatuotteesta
Stockmann, kosmetiikka – 15 % alennus

Edut vapaa-aikaan
Studio Torkkeli – Profiilikuva 30 eurolla
Proximax Oy Valokuvaamo – VHS-kasettien digitointi 50 % alennuksella
Proximax Oy Valokuvaamo – Valokuvien tulostus 50 % alennuksella
Proximax Oy Valokuvaamo – Opiskelijakorttikuva 5 €
Proximax Oy Valokuvaamo – Passikuvien ottajalle CV-kuvat kaupan päälle
Proximax Oy Valokuvaamo – CV-kuvaus 50 % alennuksella
Proximax Oy Valokuvaamo – Passikuvat 40 % alennuksella
Lankakauppa nurja – nurjan käsinvärjätyt langat 10 % alennuksella
Lankakauppa Verkavilla – 15 % alennus kertaostoksesta
Tampereen Komediateatteri – Baskervillen koira – 5 € alennus syyskauden esityksistä (15.12.asti)
Tampereen Työväen Teatteri – Kaikki ennakkoesitykset 50 % alennuksella
Tampereen Teatteri – Passilla käsiohjelma maksutta
Tampereen Särkänniemi – 10 % alennus Näsinneula-lipusta
Lenin-museo – 20 % alennusta museokaupasta
Työväenmuseo WERSTAS – 20 % alennusta museokaupassa
Pikseli Virtuaalipuisto – 5 € alennus pelitilasta
Fiilis Fitness – Vapaavalintainen ryhmäliikuntatunti 5 euroa
Om Yoga -koulu – Ensikertalaisen tutustumispaketti
Museokeskus Vapriikki – Kaksi yhden hinnalla Vapriikkiin
Vakoilumuseo – Perhe agenttitestiin
Tampere-talo – 20 % alennus Tampere-talo Shopissa
Media Potentia Oy – Klaani-rikosromaani 25 €
Autorentti – 5 % alennus vuokrasta ja alennus omavastuuosuudesta