Tervetuloa keskustaan!

Tiesitkö, että Tampere perustettiin Kuningas Kustaa III:n toimesta vuonna 1779. Vielä tänäkin päivänä voit Tampereen keskustassa kulkea Kuninkaankadulla – se on nimetty kaupungin perustajaa ajatellen. Ensimmäisinä vuosina kaupungissa asui alle 200 asukasta, tänä päivänä meitä on 240 000!


Tampereen kehitys teollisuuskaupungiksi alkoi 1800-luvun alkupuolella. Ensin käynnistyi James Finlaysonin puuvillatehdas. Tekstiiliteollisuuden jälkeen Tampereella alkoi nousta metalli-, rauta- ja puunjalostustehtaita. Sitten alettiin hyödyntää nahkaa ja ryhdyttiin valmistamaan kenkiä. Näissä kaupungin keskustaan nousseissa punatiilisissä tehdasrakennuksissa on tänäkin päivänä toimintaa – ei ehkä pelkästään teollisuutta, vaan mielenkiintoisia vierailukohteita, ravintoloita, toimistoja, vähittäismyyntiliikkeitä ja koteja.

Tampereen kaupungin nimi uskotaan tulleen Tammerkosken kupeessa olleen kauppapaikan nimestä.
Kuva: Visit Tampere /Laura Vanzo

1960-luvulla Tampereella perustettiin yliopisto ja Teknillinen korkeakoulu. Maailman muuttuessa myös teollisuustoiminta on hiljalleen vaihtunut moderniksi teknologiseksi osaamiseksi. Kaupunkikuvassa näkyy monia yritysnimiä informaatioteknologian, viestinnän, automaation ja lääketieteen saralta.


Tampere on myös kulttuurikaupunki! Täällä on aina osattu arvostaa monipuolista kulttuuria työn vastapainona. Työväenliike perusti jo 1800-luvun lopussa Suomen ensimmäisen työväenopiston. Samaisella vuosisadalla lähti myös käyntiin toiminta, jonka kautta Tampereesta on tällä hetkellä muodostunut maamme tärkein teatterikaupunki. On täällä toki muitakin taiteilijoita! Varsinkin 1950-luvulla esiin nousivat kirjailijat ja muutama vuosikymmen myöhemmin saapuivat rokkarit. Vuonna 1990 rakennettu Tampere-talo on Pohjoismaiden suurin konsertti- ja kongressikeskus ja viimeisin lisä ydinkeskustaan on Nokia Arena, jonne mahtuu kerralla 15000 katsojaa.

Haluatko tietää lisää keskustan erilaisista historiallisista piirteistä? Käy kiertämässä paikkoja Tampere.Finland-sovelluksesta löytyvän Kulttuuriraitit-osion avulla.